Pieni tarina tunnollisuudesta

Photo by Daniel Monteiro on Unsplash

Pitkästä aikaa pieni tarina ohjelmistotuotannosta, jonka jokainen meistä pitkään alalla olleista on nähnyt tai kokenut. Itselleni tämä tarina on tuttu jo useamman kerran, eri ihmisen, yritysten ja ystävien näkökulmasta. Tämä tarina on myös yksi merkittävä syy siihen, miksi minusta tuli tuotepäällikkö. Tarina on kuitenkin täysin fiktiivinen, vaikka tunnistettavia elementtejä siitä löytyykin.

Liian tunnollinen tiiminvetäjä

Martti-Petteri oli ollut softa-alalla jo viisitoista vuotta. Hän oli nähnyt epäonnistuneet vesiputousprojektit, tuntityön ihanuudet ja ketterät menetelmät. Hän oli aina toiminut yrityksissä, joissa työsuhde-edut ja yhteishenki oli ollut mitä parhaimmasta päästä. Oli biljardipöydät ja viikottaiset porrastreenit. KIKY-tunnitkin käytettiin työhyvinvointiin työntekijän itse valitsemalla tavalla. Työnantajan brändistä paistoi, että he välittävät työntekijöistään ja heidän jaksamisestaan.

Martti-Petteri oli ollut nykyisessä työssään tiiminvetäjänä viimeiset viisi vuotta. Keskimäärin siis sen verran, mitä alalla yleensä pysytään yhdessä työpaikassa. Hänen työnsä oli hyvinkin kokonaisvaltainen - joku saattaisi sitä jopa epäselväksi kutsua. Häneltä odotettiin full-stack kehittämistä, henkilöstöjohtamista ja tuoteomistajuutta. Siinä sivussa Martti-Petteri vastasi vanhoista järjestelmistä, viankorjauksesta, testauksesta, tuotteen laadusta, arkkitehtuurillisista päätöksistä, tilauksista, tuntien hyväksymisistä ja olipa hän luottamusmieskin siinä sivussa. Hän selviytyi työstään hyvin, joten miksi ei lisää vastuuta annettaisi - ja miksipä annetusta kieltäytyä?

Hän oli ollut yrityksessä alusta pitäen, tehden kaikkea ja kasvaen siinä sivussa. Hän oli erittäin ylpeä työstään ja siitä, miten hänen luomansa tuotteet olivat valloittaneet maailmaa. Martti-Petterin tiimissä oli kahdeksan ohjelmistokehittäjää, jotka hän oli itse saanut omin käsineen valita. Rekrytoinnissa heidät oli erottanut täydellinen tekninen taito tehdä asioita ja fiilis sopivuudesta tiimiin. He olivat hänen opetuslapsiaan.

Martti-Petteri oli luonteeltaan tunnollinen. Tekijänä hän halusi 110% tuloksen. Hän katselmoi kaikki muunkin tiimin tekemät muutokset, ettei vain tuote hajoaisi toimituksessa. Olihan hän itse tehnyt pohjat ja ymmärsi siitä kaiken. Varsinkin kun nykyinen projekti oli hyvin tärkeä myynnille ja oli ehdottoman tärkeää saada se ajoissa valmiiksi. Virheisiin ei ollut varaa. 

Myynti oli taas ylittänyt itsensä. Jättikauppa, jossa tuotteeseen tehtiin isoja räätälöintejä, jotka olivat ristiriidassa toisten asiakkaiden kanssa. Eihän ne isoilta kuulostaneet, mutta aiheuttivat taustajärjestelmien lähes täydellisen uudelleenkirjoittamisen. Työmäärä myynnin arviossa oli 10htp, kun todellisuus oli 60htp. Myynnin mielestä markkinointi oli vain keulinut luvaten asioita, joita ei vielä ollut olemassa. Toimitusjohtaja vielä oli viilannut viimeiset työpäivät pois, olihan kyseessä strategisesti tärkeä kauppa. Minkäs teet, pakko painaa ja valmista saada. Martti-Petteri ja tiimi teki töitä yötä päivää, ylityötunteja kertyi ja kertyi. Kohta oli plakkarissa kaksi viikkoa vapaata, kun näitä liukumien puitteissa painettiin.

Tätä jatkui kuukauden päivät ja Martti-Petteri huomasi, ettei enää saa nukuttua. Töihin päästyään hänellä oli aina päänsärky ja väsytti. Häneltä alkoi hiipua jaksaminen ja mielenkiinto. Intohimon kipinä koodaamiseen katosi ja Martti-Petteri alkoi etsiä muuta haastetta elämälleen. Hän alkoi kalastaa. Kalastaminen vapaa-ajalla toi sopivaa balanssia hänen työhönsä. Kuitenkin aina vapaalla ja lomalla hän aina mietti projektia, hän ei osannut päästää irti. 

Projektin päätyttyä onnistuneesti Martti-Petteri päätti kuitenkin, että päänsäryt ja unettomuus saa riittää. Hän haki töitä muualta - aivan toiselta alalta, koska alahan oli syypää kaikkeen. Nykyisin Martti-Petteri toimii ammattikalastajana, myyden saaliinsa torilla. Martti-Petteri elää onnellisesti, mutta työnantaja näyttää hakevan koko ajan uutta työvoimaa. Nyt heidän brändäykseensä kuuluu myös täysi terveysvakuutus.

Photo by Ian Schneider on Unsplash

Tarinan opetus

Martti-Petteri on hyvin stereotyyppinen "huippuosaaja", joita kaikki yritykset haluavat palkata. Hänen työhönsä kuuluu keskeisesti vastuun ottaminen kaikesta - ja sitä tarjotaan, koska hän myös sen ottaa vastaan. Yrityksen brändäyksen myötä rekryistä saadaan enemmän hakemuksia, mutta he odottavat työltä rentoa otetta - Martti-Petterin mielestä iso osa näistä on siipeilijöitä, jotka eivät panosta työhön kuten hän, he tulivat vain etujen takia. Hän on tekninen mies, DI koulutukseltaan, eikä ole ehkä paras mahdollinen tiiminvetäjä, se on vain hänelle langennut. Hän rakastaa omaa tekelettään ja arvottaa jokaisen teknisen ratkaisun itse. Hän ei ehkä ymmärrä asiakastarvetta, vaan kuuntelee suoraan myyjiä. Vastuu on ajanut Martti-Petterin jopa huomaamattaan mikromanageroimaan myös muiden tekemistä. Aika ei riitä kaikkeen ja paine on valtava. Lopulta hän yksinkertaisesti väsyi omaan tunnollisuuteensa, joka on monen ohjelmistoalan ihmisen perisynti.

Miksi tämä on tuotehallintablogissa, kyseessä on selkeä henkilöstöasia? Siltä se saattaa näyttää, mutta Martti-Petteri oli ylityöllistetty, koska myynti, markkinointi ja businessomistajuus eivät ymmärtäneet teknisestä toteutuksesta riittävästi, eikä se heitä kiinnostanut. Tuote oli vain kauppatavaraa, jota he määrittelivät lennosta asiakkaan sen hetkisen tarpeen mukaan. Vastaavasti Martti-Petterin tiimi ei ymmärtänyt asiakkaan tarvetta, vaan he toimivat suoraan myyjän palautteen perusteella. Tuotteistus ei ollut selkeä ja yhteisesti hyväksytty, joten jokaisella räätälöidyllä muutoksella Martti-Petterin tiimin kuorma kasvoi ja he joutuivat keskittymään enemmän vanhan koodin ylläpitoon ja uusien räätälöintien sovittamiseen - ei refaktorointiin ja yhteisten, kaikille asiakkaille sopivien muutosten tekemiseen ja niiden laadun varmistamiseen. He joutuivat keksimään, mikä on oikea asia mitä tehdä ja tekivät paljon asiakkaan arvoa lisäämätöntä työtä oman näkemyksensä mukaisesti.

Tuotehallinta auttaa yrityksiä tämän tyhjiön täyttämiseen. Se on se instanssi, joka istuu osastojen välissä ilman direktio-oikeuteen perustuvaa määräysvaltaa. Tuotehallinta ei ole yksi ihminen, vaan se on toimintatapa ja ajatusmaailma, jossa katalyyttina voi toimia yksi ihminen. Tuotehallinnasta voi vastata tuotepäällikkö, mutta tuotepäällikkö ei yksin tee lupausta ja sen lunastusta.  Hyvällä tuotehallinnalla osastot saadaan keskustelemaan keskenään ja tuotteistusta voidaan paketoida ennalta sovituiksi kokonaisuuksiksi ennen myyntiä. Myynnin ei tarvitse tehdä kehityspäätöksiä, vaan he voivat "viedä asian tuotepäällikölle" ja "kehittää asiaa jos se hyödyttää myös muita asiakkaita". Tällöin myös räätälöinnin määrä vähenee ja itse kehitystyö helpottuu jatkossa. Asiakas saa silloin luotettavan, kaikille yhdessä kehitetyn tuotteen ilman yllätyksiä. Tuotehallinta ei määrää, se liimaa osastot keskenään ja hiljaisesti johtaa ihmiset yhteisiin, toimiviin päätöksiin, jossa jokainen osasto loistaa yhteisen maalin eteen - asiakkaan eduksi.

Martti-Petterikin olisi saattanut pysyä alalla jos hän olisi voinut keskittyä siihen, mistä hän todella nauttii ja panostaa 110% täydelisen tuotteen tekemiseen yhdessä tiimin kanssa sen sijaan, että olisi tehnyt sen yksin.  Nyt menetimme jälleen yhden tekijän alalta, toivottavasti opimme tästä jotain.